Tapiolan Nurkkapöytä

Metroterroristit vastuuseen

Posted in Länsimetro by Tapiolan Nurkkapöytä on 8.3.2010

Tapiolan nurkkapöytä kokoontui jälleen pohdiskelemaan maailman menoa ja ilmiöitä. Nurkkapöydän kantaporukka totesi keskustelujensa olevan yhteiskunnallisesti niin merkittäviä, että ne on syytä saattaa laajempien kansalaispiirien tiedoksi. Pöytäkunta päätti siirtyä muodikkaasti nykyaikaiseen sosiaaliseen mediaan eli avata oman blogipalstan. Sinne kirjoitellaan vuorossa olevan kirjurin toimesta nurkkapöydän havaintoja ajankohtaisiksi ja merkittäviksi katsottavista aiheista.

Nurkkapöytä pohti tällä kertaa kotikylänsä Tapiolan asioita. Porukka totesi tyytyväisenä, että Länsimetron asemakaavoja koskeneet valitukset on kaikki hylätty Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Käsittely kesti vuoden, jona aikana projekti seisoi ja mittavia kuluja kertyi veronmaksajien maksettavaksi nurkkapöydän kuulemien asiantuntijoiden mukaan vähintään kymmeniä miljoonia euroja. Nurkkapöydässä kyseltiin valittajien vastuun perään. Aiheettomilla valituksilla saa näköjään terrorisoida demokraattisessa järjestyksessä tehtyjä päätöksiä ja aiheuttaa suunnatonta vahinkoa ilman että joutuu minkäänlaiseen korvausvastuuseen. (lisää…)

Tagged with:
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.